Veikka Vuorikiipeilijä, tabbynaamioStalin vertaansa vailla

Elokuvamuksu Orifame Mortal Combat eli Veikka Vuorikiipeilijä, StalinVuoristo, Keksi, Veksi, Leijonakuningas, Papagallo, Rakkauden Puuvilla, Eskarimies, Leijonakunkainen, Näregerbiili. Tarina siitä miten yksi tabbynaamio eli, sairasti, yhdisti ihmisiä, muutti maailmaa ja opetti eläinlääkäreitä vuosina 1999-2009.

Kaikki alkaa Veestä
Veikka Vuorikiipeilijä sai lempinimensä jo vasussa. HYPERtarmokas ja mitäänpelkäämätön raitanaama oli pentueensa ehdoton alfauros.
Keksi kävi yhdessä näyttelyssä ja yhdessä esittelynäyttelyssä. Ekstoverttina aktivistina se keräsi ystäviä ja ihailijoita, joiden muistiin se jätti lähtemättömän jäljen.
Sen touhuja seuraillessa olin varma, etä tälle jos kenelle pitää valita koti erityisellä huolella. Ostajaehdokkaita oli, vaan en löytänyt heistä sopivaa. Etsin varmaotteista omistajaa.

Riikka tuli katsomaan Veikkaa. Veikka sikaili ja esiintyi niin, että Riikka vaikutti välillä hieman pelästyneeltä. Sanoin hänelle suoraan, ettei tämä kissa ole sopiva sinulle. Ajattelin, että Veikka ottaa niskaotteen heti, jos uusi omistaja antaa sille tilaisuuden. Riikka lähti kotiin, mutta sai sisäisen varmuuden asiasta: Minun on saatava tämä kissa. Peräänantamattomana hän soitti ja sanoi haluavansa juuri Veikan ja pärjäävänsä sen kanssa varmasti. Änkyröin aikani, varmistellen ja lopulta annoin periksi ja myin Veikan hänelle. Silloin en vielä tienny miten OIKEAN ratkaisun teinkään.

Poltetun maan taktiikkaa Suolahdessa
Siitä alkoi Stalinen Suolahden valloitus. Se heilutteli tauluja seinällä. Avasi kaikki ovet ja laatikot. Vieraili jääkaapissa sisältöä tutkien. Sitä mukaan kun Rakkauden Puuvilla keksi kolttosia, Riikka teki vastaiskuja lisäten salpoja ja esteitä.
Keksi otti itselleen kaiken mitä ei tuhonnut. Karvaiset lelut saivat posketonta kyytiä. Ongen perässä se lensi liito-oravan lailla. Veksi otti myös omistajansa omakseen.. joskus jopa kirjaimellisesti paloina. Silkasta rakkaudesta se haukkasi Riikkaa nenästä tai poskesta. Se oppi tekemään niin pyydettäessäkin. Erehdyimme luulemaan, ettei se voisi meitä enää yllättä, ja kunnon tabbynaamion tavoin se silti teki niin. Kerta toisensa jälkeen. Yllätyksen vaan suurenivat iän karttuessa. Veikka pysyi koko elämänsä aina askeleen ellei kolmekin ihmisiä edellä.

HUI!
Vuoriston ollessa puolivuotias koimme ensimmäisen järkytyksen. Sen suu ei mennyt kiinni ja sylkeä valui kaulalle. Lääkärimme epäili aluksi, että Veikan leuat olisivat vahingoittuneet / menneet sijoiltaam. Tutkimuksien edetessä syyksi varmistui purentavika, meille kaikille tyypiltään uusi. Paikalle kutsuttiin ihmisten erikoishammaslääkäri, oiontoihin erikoistunut. Veksin tutkittuaan hän totesi, että olisi paras katkaista, juurihoitaa ja paikata kyseinen ongelmahammas. Oiontaan vika oli liian suuri. Hammaslääkärimme noudatti ohjetta.
Kuukauden kuluttua Veikan leuka turposi. Rtg-kuva kertoi, että paikkaan oli tullut hiuksenhieno halkeama ja siitä seurauksena hammasjuuripaise. Hammas poistettiin kokonaan. Ab-aloitus antoi vihjettä tulevasta. Veikka sai kaikista antibiooteista allergisen reaktion. Pitkällisen kokeilun jälkeen löytyi yksi, jota se pystyi syömään. Suu parani. Luulimme koettelemusten olevan ohi.

Mitäs sitten?
Jonkun aikaa hammasepisodin jälkeen, Riikka soitti ja kertoi ettei Veikka antanut koskea päähänsä. taustalla vaani muistikuva kipeästä hampaasta. Kuuntelin kuvausta pojan käytöksestä ja totesin, että varppina sillä ei ole mitään hätää. Se vaan kokeilee sinua. Pyysin Riikkaa viemään oman tahtonsa läpi eli käsiksi vaan! Osoittautui, että olin oikeassa. Veikka testasi omistajaansa.

Näregerbiilistä varttui suuri uros. Se kailotti kolliuttaan kuin sumutorvi. Varsinkin öisin. Ihmettelin kuinka Riikka kestää moista mölyapinaa! Leijonakuningas oli pitkälti yli vuoden, kun Riikka viimein vei sen kastroitavaksi.

Poikakaveli!
Eskarimeihen olless reilunvuoden ikäinen Riikka hankki sen kaveriksi Toni Tiikerin. Normaalien alkusihistelyjen ( Veikan tyyliin hirvittävää huutoa) jälkeen pojista tuli erottamaton pari. Veikka piti tavoilleen uskollisena yllä hirmuhallintoa, johon kuului Tiikerin säännöllinen astuminen kuin rankaisu/alistusluontoisena toimena. Tiikeri oli herkkä huilisti ja runopoika joka sopi kuin nenä päähän Stalinin alamaiseksi.

Sairastamista
Leijonakunkaisen varttuessa sillä ilmeni mm. varastopunkkiallergia. Ruokavalio muuttui erittäin tarkaksi. Kaikki kuivatuotteet jäivät pois. Innokkaana ja nopeana maisteliana Veikka kuitenkin ennätti milloin mansikkamehukannulle, milloin syömään näkkileipää. Näistä kokeiluista se ihottumaa ja kutinaa. Riikka kouliintui hurjan tarkaksi. Veikalle ei voinut jättää mitään dyykattavaa.
Eläinlääkärikäyntejä tuli hyvästä hoidosta huolimatta tiehään. Ihotulehdusia kutinan ja raapimisen seurauksena. Veikka oppi pitämään kauluria normaalina osana päätään. Synkimmässäkin pilvessä tapaa olla hopeareunus.Veikasta tuli hoitohenkilökunnan suosikki. Niin kiltti ja reipas se oli. Mielessäni käväisi joskus, että se olisi voinut hyvinkin valita täysin toisen tavan käyttäytyä. Veikalta kun löytyi potkua mihin vaan. Se valitsi kuitenkin rauhanomaisen asenteen kaikkea käsittelyä ja hoitoja kohtaan.


Reviirinsä kiistaton kurko
Vuoristo rakasti valjaissa ulkoilua. Vaikka tarhakin oli, mikään ei vetänyt vertoja reviirin partioimsiseen omin jalaoin. Se askelti valjaissa isännän elkein. Merkkasi strategiset pensaat yms. ropisevalla pissasuihkulla. Veikalla oli omat mielireitit, joista se ei suosiolla poikennut.
Se löyti herkulliset vaanintapaikat, kohtenaan ilmeisesti puutarhajätekasassa rapistelevat pikkujyrsijät. Suuri saalistaja istui polulla joka solu jännityksestä täristen. Joskus se suuntasi jättiloikan kohti ihmiselle näkymätöntä saalista. Kasasta ei herkkuja herunut, mutta petotunnelmaan sen lähistöllä oli hyvä virittäytyä.

Yksinoikeudestaan reviiriinsä Veikka oli tarkka. Tarhan eteen osuneille irtokissoille se järjesti unohtumattomat ulvonta-aariat. Veikan mummo oli hoitomassa laumaa Riikan ollessa työkeikoilla. Tässä hänen kokemaansa kesältä 2006 otsikolla Mummolle rauhoittavaa :)


Moikka.
Täällä sitä mökää riittää, niin päivällä ja vielä yöksikin...!!
Kohta mä oikeesti tarviin jotain nappeja...
Veikka on ehtymätön voimavara!
Se karjuu koko ajan, riippumatta siitä onko päivä tai yö.
Yöllä se päättää nostaa mut pystyyn keinolla millä hyvänsä.
Viime yönä, kun olin siirtänyt hyllynpaikkaa makkarissa,
se seisoi hyllyllä ja kampasi kahden ovessa olevan enkelin tukkaa :)
Sitä se puuhasi useempaan otteeseen.
Tai sitte se vuoristokiipeilee hyllyn päällä ja hyppää sänkyyyn.
Puskee ja hurisee ja puree.
Aamuyöllä se aloittaa myös ovenkahvan takomisen, koska
katsoo, et nyt olis hyvä aika päästä ulos..
Vaihtoehtoisesti se haluu yöllä myös vaatekomeroon, ehkä järjestelemään sitä...
Kynsii sitäkin ovea auki.
Jos sen vie ulos, siis päivällä, se
alkaa tempoa irti valjaista ja on pakko raahata sisälle.
Sit alkaa sama uudelleen, meinaan mökä jne.
Sillä on tosikuuma nyt, mutta huutoa se ei kuitenkaan vaimenna, vaikka
makaakin
levynä lattialla, muistaa karjahtaa välillä.
Sunnuntaina oli omat show, kun menin kattoo mitä Veikka puuhaa terasiilla..
Ja näky oli kerrassaan MAHTAVA!!!
Veikka oli pörhistänyt häntänsä AIVAN MAHTAVAKSI TUUHOKSI!!!
Se karjahteli pää kenossa ja kas, terassin oven takana,
vain verkko välissä, oli valkoinen kissa.
Ei ehtinyt paljoo enää miettii mitä tästä seuraa kun Veksu ampui vasten verkkoa
hirveen karjunnan kera. Verkko vaan notkahteli ja
utelias vieras pinkoi tiehensä.
Siitä se meteli sitten jatkui ja jatkui ja jatkui..
Veikka pyöri rinkii terasilla etsien ulospääsyä häntä pörhönä.
Yhtä mittaa kiipeili hyllyille kattoo missähän se tunkeilija olisi.
Seuraava yökin oli kaamea kun se riekkui ikkanalla.
Verhot siirteli syrjään ja mun piti yrittää siinä nukkuakin vielä..
HUH!
Että KYLLÄ KESÄ ON KIVA.

Ensimmäinen tyttökaveli!
Itämainen Elsatyttönen esiteltiin pojille syksyllä 2006. Puolen vuoden ikäinen Elsa halusi alusta asti näyttää pojille mitä tarkoittaa naisen tulo taloon. Rautatassuna se ei antanut pojille paljonkaan pullikointimahdollisuuksia. Elsasta tuli johtaja, muuta vaan siihen pisteeseen kuin Veikka halusi sen sitä olevan. Viimeisen sanan sanoi aina Veikka. Suosiollisesti se jakoi valtakuntansa hallinnan Elsan kanssa.

Hanmasvaivaa
Veikalle alkoi tulla enenevässä määrin ientulehdusta, jota hillittiin hammaskivenpoistoilla, harjauksella ja suuvedellä. Muutamia hampaitakinjouduttiin poistamaan. Antibioottejakin yritettiin käyttää, mutta kovin harvasta kuurista Veiksi selvisi ilman jonkinlaista allergista reaktiota.Se jouduttiin rauhoittamaan useita kertoja mm. nielutulehduksen vuoksi. Erään narkoosin jälkeen koimme hikisen kolmetuntisen, kun Veikka reagoi voimakkaasti nukutsaineeseen. Se eksitoi rajusti, kirjaimellisesti seinille lentäen. Uusi yliherkkyys oli löytynyt. Saimme opjan pysymään ehjänä aluksi holdinterapialla ja myöhemmin kotitekoisilla valjailla. Häkissä Veikkaa ei voinut pitää, koska senhetkisellä menolla se olisi särkenyt itsensä.

Koirain kauhu
Ulkoilevia koiria, suuriakin, vastaan Veikka marssi valloittajan elkein. Sen oman ja myös koirien turvallisuuden vuoksi kohtaamiset piti rajoittaa ainoastaan tuttuihin koirakavereihin.

Naapurin räksyttävää pikkukoiraa Veikka tuijotteli tähystyspaikaltaan, korkealta hyllyn päältä. Katsoi selvästi sillä silmällä, että siinäs muriset ja hyökkäilet. Vielä täältä pesee ja linkoaa. Vääjäämättä pyykkipäivä koitti. Veksi oli lenkillä valjaissa. Polku kulki naapurin aidanviertä. Koira hyökkäsi räyhäten paikalle. Työnsi vielä päänsäkin aidan raosta kohti Veikkaa. SUIIHH PAM PAM PAM! Veikka hyökkäsi fleksissään ja salamaakin nopeammin iski sarjan kynnettömiä lyöntejä koiran kirsuun. Vammoja koiralle tuli korkeintaan henkisellä tasolla.Tämän välienselvittelyn jälkeen naapurustossa vallitsi rauha kissojen ja koirain kesken. Pikkukoiran omistajakin lopettivat Veikalle naureskelun, eivätkä tuoneet "fifiään" enää Veikan ulottuville. Papagallo oli kasvanut suurtenkoirien kanssa ja tiesi tarkkaan miten koirien kanssa kuuluu kaveerata ja kuinka niitä hallitaan.
Ottaa henkheen
Veikka sairastui astmaan olleessaan 7v. Keuhkolöydökset olivat sen verran erikoiset ( no yllätys Veksin ollessa kyseessä) että apu tuli vasta jatkotutkimuksissa Helsingissä. Astmamaskin käyttöönotto sujui ongelmitta. Tosin siitä ei tuntunut olevan mitään apua. Annoksia suurennettiin. Kunnes huomasimme! Näregerbiilihän pidättää hengitysta vaikka kuinka kauan maskin ollessa sen naamalla. Kun lääkkeet lakoivat mennä kunnolla perille, oireetkin alkoivat helpottaa. Herkkyys hajusteille yms. kuitenkin säilyi.

Syöpä
8v iässä Veikka alkoi oireilla eläinlääkärien mielestä oudosti. Se on tui jokaista jalkaa (huomasin turvotuksen nivelissä), yökki ja söi vain kädestä lämmitettyä ruokaa. Koska se muuten oli normaaliksi kissaksi pirteä, lääkärit eivät ottaneet avunpyyntöjä todesta. Hoidon vaikeus kulminoitui jouluun. Päivinkanssa syötimme ja nesteytimme Veikkaa Riikanollessa matkoilla ja muun hoitoringin pettäessä täysin.
Veikan alkaessa oksenta verta, paikallinen lääkäri heräsi. Riikan peräänantamattomuuden ansiosta se sai lähetteen Yliopistolliseen Eläinsairaalaan Helsinkiin. Siellä todettiin lymfooma. Ihana syöpälääkäri Karoliina Autio :* aloitti hoidon. Kuukauden kuluttua hoito oli jo lähes parantanut Veikan. Syöpähoitoa jatkettiin muutama kuukausi. Veikka parani täysin ja oli elämänsä kunnossa voitettuaan vaikean sairauden.

TehoVuosi
Keksi innostui ulkoilusta yhä enemmän. Se kiekui ovilla ja ikkunoissa tauotta. Valjasulkoilusta oli tullut sille mania. Veikka otti kemialliset aseet käyttöön. Kun Riikka ei "riittävästi" huomioinut sen pyrkimyksiä, se asteli Riikan etteen ja merkkasi hänet. Saman kohtalon sai ovenpielet, tietokoneen viereinen seinä (älä siinä istu, vie mut ulos jorma).

Veikka sai uuden tyttökavelin, VilliMinkin. Näistä kahdesta tuli heti ylimmät painikaverit. Meno oli päätöntä, kypärää kaipaavaa. Ne juoksivat, vaanivat ja hyppivät. Mitään manöövereitä ei kaihdettu itämaisessa sumopainissa. Välillä harrastettiin hei laukkaratsu reima laukkakisoja. Palautuminen rajusta liikunnasta suoritettiin saunanlauteilla aromipesässä kahden muhien ja muumimukista (Rakkaus) vettä siemaillen. Veikka oli kuin nuori arabiratsu, virkeä ja vikurikin.

Pistää ajoittain itkemään
Mietimme usein, miten ja miksi Veikka sai osakseen kaikki mahdolliset ja mahdottomat (autoimmuuni)sairaudet. Sen kahden sisaruksen, emon ja isän eläessä tervettä kissanelämää. Veikan veli Matrix kuoli puolivuotiaana uudessa kodissaa FIPiin. Katson pentueessa olleen näiltäosin immuunivasteessa paljon toivomisen varaa. Kukaan pennuista ei jatkanut sukua. Lyhyesti summaisin, että kun yksilön vastutuskyky ei ole normaali, sen osaksi tulee sairastaa paljon tai jopa kuolla. Toimiva vastutuskyky on elinehto. Veikan onni onnettomuudessa oli sen armoton elämänhalu, sille omistautunut omistaja ja se ettei Veikka koskaan veikuttanut sairaalta, vaikka se sitä olikin. Veikassa ei ollut piiruakaan "parkaa".

Mahdollisuus?

Veikan kymmenettä syntymäpäivää odotellessa, se sairastui moniniveltulehduksen ja virtsatietulehdukseen. Astman takia syöty kortisoni piti pikimmiten lopettaa. Veriarvoja seurattiin, ultratutkimuksia tehtiin yms. Papagallon kunto kuitenkin huononi ja sen ihana henkilääkäri Anu Kaistinen lähetti Veksin YESiin Karon hoitoon. Syöpä oli uusinut. Hoito aloitettiin saman protokollan mukaan kuin aiemminkin.Veikka ei kuitenkaanvastannu siihen toivotulla tavalla. Lääkitys muutettiin suunkautta otettavaksi. Hoito alkoi tehota ja Veikka näytti voittaneen syövän jälleen kerran. Se jaksoi taas temputa ja heilua.
Muutos oli kuitenkin edessä. Veksin kunto alkoi heitellä terhakan ja väsyn välillä. Oli vaiheita jolloin se jaksoi olla oma itsensä, mutta pikkuhiljaa väsymys vei enemmän sijaa.

Matkan pää

Joulun aaton aattona Veikka kertoi, eettä matkan pää on tässä. Se kieltäytyi syömästä. Ruiskustakaan se ei suostunut enään ottamaan vaan käänsi päänsä pois. Riikka tiesi päivien olevan täynnä. Aika Anulle saatiin jouluaatoksi klo 12. Menimme vastaanotolle yhdessä Veikka, Riikka ja minä. Samoin kuin olimme menneet niin monta kertaa aiemminkin.
Anu teki Veksille hienot siivet, sellaiset värikkäät kuin tuollaiselle kissapersoonalle kuuluukin. Silittelimme Veikkaa. Anu kertoi suuresta rotasta, jonka Veikka sa pian kiinni. Hengityksen lakattua ja sydämen pysähdyttyä hyvin rauhallisesti tuntui yhden aikakauden päättyminen konkreettiselta. Veikan lihaksisto päätti pitää viimeisen näytännön. Tiesimme, että tämä oli seurausta vaikeasta sairaudesta ja sen vaikutuksesta mm. lihasten elektrolyyttitasapainoon.

Veikan lihakset liikuttivat sen jalkoja, niskalihas kohotti hieman päätä. Olimme kaikki kolme seuraamassa, kuinka Veikka juoksi ikivihreällä niityllä. Lenkki kesti 40 minuuttia. "20-vuotisen pieneläinhoitajaurani aikana en ollut nähnyt niin voimakakita kuolemanjälkeisiä liikkeitä. Totesimme yhtenä naisena, että NÄIN Veikan pitikin lähteä. Vauhdilla ja teholla, aivan kuten se elikin.
Oli kaunis, aurinoinen pakkaspäivä. Lumi kimmelsi puissa. Kuinka surullisen kaunis päivä se olikaan.

Eihän tässä vielä kaikki ole, ei
Hautaus oli sovittu seuravaksi päiväksi.
Tuttu mies oli kaivanut haudan jo aikaa sitten valmiiksi. Hänellä ei ollut ilmeisesti ollutkaan mitään käsitystä Veikan koosta. Kun Riikka ja Raija menivät Veikkaa hautaamaan, he saivat todeta ettei hautaan mahtuisi edes marsu. Paikalle piti kutsua traktori maan jäisyyden vuoksi. Traktorilla oli täysin vääränlainen "kaivinosa" nokassaan. Vieläkään ei päästy viettämään hautajaisia. Riikka ja Raija kasasivat hautapaikalle puuta ja sytyttivät ison nuotion. Muutamassa tunnissa maa oli kaivuukelpoista ja Veikka pääsi lepopaikkaansa.

Veikka kuoli kuten eli. Kaikin tavoin yli odotusten.

Vuosikymmen ainutlaatuista kissanelämää. Kiitän Veikan emäntää, ystävääni Riikka Tuhkasta.