Ei selvinnyt poikien painimatsin voittaja, vaikka niin edellisessä blogipäivityksessä optimistisesti lupasin! Koko kerho siirtyi vallan sovussa murkinoimaan lautasen ääreen. Ruokailun päätyttyä pennut tilasivat emon maitobaarin paikalle ja alkoivat ottaa huikkaa.
Pentujen kasvun suorastaan kuulee! Joka päivä oppivat uutta. Nyt on teemana opetella pelottelemaan ja pelkäämään :) Hassut pienet hyppivät TÖMP TÖMP karvat pystyssä, selät kaarella. Poksahtelevat ja uhittelevat toisilleen. Ylösalaisin käännettyina U-kirjaimina ne syöksähtelevät kohti ja pakoon. Kovin tärkeitä toimia villikissan oppia! On hyvä tietää milloin hyökätä, milloin paeta.
Ovat kuin salamat; osuvat joka kerran eri paikkaan. Välillä törmäävät ovenpieliin, huonekaluihin ja ohi askeltaviin ihmisiin. Kuinka oiva tilanne pennulle.. voi vaikka säikäyttää tuolin tai stereotason! Yhtään tilaisuutta petoiluun ei jätetä käyttämättä.
Yritin vimmaisesti ennättää kameran kanssa tilanteisiin, mutta onnistuin saamaan kuviin vain kasaan menneitä mattoja, pörräköitä hännänpäitä tai tassunpuolikkaita. Annoin periksi ja valitsin kasvattajalle armeliaamman kuvaushetken, imulan.Jostain kaiken petoilun keskeltä ilmaantuu neljä hellää pikkuista, jotka huutavat 2 metrin päähän kadotettua ihmistä paikalle. Kiipeävät lahjetta pitkin syliin kehräämään. Asettuvat koko 6 viikon rakkauden palavalla voimalla pieniksi keriksi ja hyrräävät toisensa ja sylittäjänsä uneen. Emo kiipeää koko komeuden kruunuksi antamaan vauvoilleen vielä pienet unimaidot.
