25. heinäkuuta 2013

Näppituntumalla mennään

Huilistiviulistirunoilijapoika Näppituntumalla söpösteli  Ilta-auringossa kuvanneelle Jokelan Aulille. 
Näppiksellä on tosi söpöt hurmauslaineet korvissaan. 



Siirisisko valvoo suklaativeljesten torkkuja. Pojat jumppasivat tyynyn sohvalta lattialle ihan itse. Aloitekykyisinä ja itsenäistyvinä nuorina miehinä ne keikkasivat itselleen oman, yksiköllisen "kaupunkikämpän." Kun on kuulema ihan lapsellista nukkua siskojen kanssa. 

Touhottaminen onnistuu parhaiten porukalla. Milloin kämmennetään leluja, milloin taas raastetaan emoa tai tarjotaan puolinelssonia sisaruksille. Näppis tsuumasi tässä ihan itse itsensä Aulin kuvattavaksi. 
Näppituntumalla osaa myös herkistellä. Juoksukilpailujen  jälkeen ihmisen syliin sohvalle elbaamaan. Siitä on hyvä palautuminen tehty. 

16. heinäkuuta 2013

iMaailma


Ensin oli "kosketelkaa toisianne"-hetki.


Josta siirryttiin portaattomasti "kosketelkaa  puhelintanne"-tilaan.


iLuurien loisteessa orienttilapsosetkin sopeutuvat olennaiseen.


Kosketus mikä kosketus. 
Kokonaisvaltainen käyttäjäkokemus. 

Känsäkankaan Marika kysyi käyttääkö Orifame Näppituntumalla kuvassa Laske Lampaita appsia? Enpä osaa sanoa. Ainakin tyyli on Sleep different. 

Pienen puhelimenkäyttäjän kuvasi Tia Pesonen.

15. heinäkuuta 2013

Pysäytyskuvia lentovarpaisista

Tätä ei usein satu. Että pennuista saisi kuvia niiden ollessa ihan virkeinä. Meno on sellaista matalalentoa ja leikkiä, ettei siihen heikompi kameralla mukaan ennätä. 
Joku tilapäinen ja poikkeuksellinen rauhallisuushäiriö Änniin kuitenkin kerkesi iskemään. Sain kuin sainkin pysäytyskuvia lentovarpaisista.

 Nopeusrajoituksia! on kuin isot pojat konsanaan. Lähettää tulevalle kotiväelle Kajaaniin terveisiä.

 Taustavoima Niin Ninja nojaa eteen kuin telineissä. Tämän hetken sentään malttoi. Seuraavaa enää ei. Kyllä Tampere menee ihan sekaste, kun neito kirmaa sinne elokuussa.

Vaaleaverikkö Nougatnekku ei juuri vauhdissa siskolleen häviä. Kopotikopoti vaiheen ollessa silmässä vauhti jatkuu helposti oksalle ylimmälle eli kiipeilypuun korkeimmalle tasolle. Alastuloon Nekku huutaa ihmistä apuun hälyytyksellä PIIIII.

 Isosisko Siiri elämänsä tärkeimmän tehtävän äärellä. Valvovana silmänä pentujen touhuja turvaamassa.


Näppituntumallakin pysähtyi passelisti. Olenko löytänyt kauan kadoksissa olleen pause-napin vai hulluntuurillako mennään?  Veikkaan jälkimmäistä. Mikäs muka siamilaisen tahi orientin rauhoittaisi.








5. heinäkuuta 2013

Ännänänäännnnäään

Orifame -kotipesään syntyi N-pennut, ÄNNÄT, 12.05.13.
Neljä nelivetoa ovat saaneet nauttia emonsa Kertun, Kelmikerhon Yökehrääjä, SIA n ja isosiskonsa Siirin, FlyingFinn's Premier Rose, SIA n huomasta, hoidosta ja tehopesulasta.
Nolona tunnustan, että iskä Moko, Kaotik Kiwi Klassik, OSH b 22 viettää poikamiehen elämää. Ei osallistu lastensa hoitoon kutale.

Pentujen vanhemmat ja ympäristötekijä ovat:

Emo Kerttu. Kelmikerhon Yökehrääjä.
Omistaja: Tiina Ylitalo & Senja Helle.

 Isä Moko. Kaotik Kiwi Klassik.

Isosisko Kertun edellisestä pentueesta, ympäristötekijä & hoivaaja Siiri. FlyingFinn's Premier Rose.
Kasvattaja & omistaja Tiina Ylitalo.

Ylitalon Tiinalle suurkiitos näiden kauniiden emokissojen luottamisesta meidän hoitoomme. On ollut valtavan upea kokemus seurata Kerttuemon ja sen aikuisen Siirityttären yhteistyötä pentujen hoidossa ja kasvatuksessa!
Ihte Ännät tulevat täsä!
 Suklaanaamiopojat Nopeusrajoituksia! (varattu) ja Näppituntumalla (etsii omaa ihmistä).
Kuva: Tia Pesonen
 Musta orienttityttö Niin Ninja (varattu) 
Kuva: Tia Pesonen

Suloisen terhakka suklaatabbynaamiotyttö Nougatnekku (etsii vielä omaa kotia).

Pennut ovat oppineet monenmoisia taitoja.

Nougatnekku osaa tsuumata ihan itse! KUK-KUU!

Porukalla laitetaan ihmiset ihanasti kiipeliin.

Itämaissiamilainen kasaantuminen on hyvin hallussa.
Kuva: Tia Pesonen

 Sohvanvaltaus. Check.

Matolääkettäkin syödään ( ei, sitä ei pistetä silmään senkin kokematon kasvattaja :D) kahden viikon välein oikein taitavasti.


Vielä on viikkoja luovutukseen. Elokuussa alkaa reppujen pakkaus. Vielä kasvetaan, kikkaillaan ja kohistaan kotipesässä.

Siamilaiset Nougatnekku (tyttö) ja Näppituntumalla (poika) etsivät omia koteja. 
Tervetuloa hurmaantumaan Orifame Kotipesään Tikkakoskelle!




Kuvat: Tia Pesonen (kuvaaja merkitty kuvien yhteyteen)
Muut kuvat: Julia Koskinen