Vielä virtaa eli geriatriakerho ihanasti pihalla

Parasta, mitä meidän geriatriakerho
(täysvaltaiset jäsenet: Aunemummo 11v ja Simopappa 14v)
tietää, on ulkoilu valjaissa.

Kesäaamuisin se alkaa. Tauoton laulukonsertto "Milloin päästään ulos" joka sävellajissa. Valjaskaappia osoitellaan, ulko-ovilla notkutaan, jalkohin ängetään ja ohikulkijoita syytellään surutta!
Säätiedotusta ei olla katsottu. Vaikka sataisi esteristä, meno on samanmoista.
Uuuloos, uuUloS, UllossssuuUUUUloooOs!

Mielellämmehän me ulkoilemme heitin kanssaan. Koko perhe marssii pitkin pihaa, kuka papan, kuka kameran ja kuka mummon kanssa. Armoitettuna taluttajana Elina.

Mummokissa, meidän toiseksi vanhin linssiluteemme!
Laiduntamisen ja ympäriinsä laukkaamisen lomassa joutaa ottamaan myös lähikontaktia kameraan.

Papan hanuriperspektiivi.. kas näin heiluu häntä

..ja maatavoittava(t) askel(eet)! Narunjatkona perheen pää Erkki.

Keitä te ootta te nuorret naisset, kun en mä tunne teitä, lauleloo pappa.
Aina ei näe, saati kuule. MUTTA

Hajusta oma vaemo tunnetaan, sanoo pappakissa ku pihalla muka tuntemattoman kissan kohtas.

Meillä on ulkotarha(kin), jossa olisi tilaa märehtiä, kiipeillä ja köllötellä. Mutta minkäs teet, kun maailma ei riitä! Pitkin reviiriä pitää kissan vaeltaman, eikä tyytymän mihinkään kanakoppiehin, sanotaan kuulema vanhassa tikkaslovakialaisessa sananlaskussakin.

Nyt vaan akut lateeseen. Jos ei muuta niin koko talveksi. Kuulaina syyspäivinä voidaan toki vielä ulkoilla. Toivomme totta totisesti, että mummo ja pappa ulkoiluttavat meitä vielä monena, monena kesänä.

Kuvat: Satu Helle