Heippa synnyinkunta Jyväskylän MLK. Heippa lukiokuntani Korpilahti. Enää olette muisto vain, kuten 60 ja risat muutakin kuntaa Suomessa! Nyt sitä ollaan siis jyväskyläläisiä juuh!
Me lasketaan söpöstelyn voimaan, sanoo Posiryyhtyset! Kovin ääni mitä tästä kasasta voi lähteä on pieni kissanpaukku. Sekin leijana, että vasta nenä haistaa ilmaan noussee yllärin (0:Mirna Sinikka eli Dir ajatteli antaa laatikolle syväkuorinnan.. siinäpä sitä on juhlaa kerrakseen. Omatekoisia serpentiinejä.
Kuulo ottaa huomattavasti vähemmän damagee tästä laatikon repimisestä kuin noitten naapurinkiusa vai mitä ne lie oli tykkien paukkeesta, vai mistä ne nyt tuli.
Vuosi vaihtui sellaisessa paukkeessa, että voisi kuvitella asuvansa Bagdadissa! Eikö hyvän tähen vähemmällä räiskeellä voi ihminen juhlia? Kauhulla katselin pikkuisia lapsia, jotka roikkuivat vanhempiensa jaloissa itkien (ilman suojalaseja). Tällä kertaa kukaan nuija ei ollut ottanut koiraansa mukaan. HUH, sentään joku helpotus.
Tiedän miten useassa kodissa eläimet pelkäävät monta päivää ennen ja jälkeen uuden vuoden. Meillä ei onneksi paukkupelkoisia ole, mutta sympatiani on niiden puolella, jotka tästä kärsivät. Räiskettä riittää niinäkin aikoina, kun se ei ole sallittua. Tälläisella pienitonttisella asuinalueella rakettien ampuminen on jos sinällään vaarallista, saati sitten ilkivallanteot, jotka vaarantavat asukkaiden turvallisuutta. Raketti-ilottelu olisi viisainta keskittää kuntien järjestämiin tilaisuuksiin.
Satu seurasi 11h sitten vuoden vaihtumista Sidneyssä! Wau mikä ilotulitus. Luomismyrsky. Katsojia oli ollut 1,5 miljoonaa , vai kuinka paljon niitä nyt oli. Siinäpä tapahtumaa kerraseen! Ei tarttis kuunnella tätä roomalaisten kynttilöiden roisketta pitkin yötä vai mitä ne nyt oli .
Ilotulitteet pois kaupoista ku olis jo!

4 kommenttia:
Vai niin siinä kävi, että teistä tuli jyväskyläläisiä. Pahoittelut ja onnittelut. Ihania kuvia posiryyhtysistä, kasvavat kersat melkein silmissä. :)
Pitäisiköhän minunkin kommentoida tätä uutta kuntaa? Vai olla kuin Juice - E-e-e-e-en ko-ko-kommentoi?
Ilotulitteista olen tasantarkkaan samaa mieltä. Mielestäni ilotulitus on idioottimaista.
Mitä ! Muutitteko te : D
räiskeestä kauhistunut Akva kiittää Senja-äitiä
rakettikommenteista!
Lähetä kommentti