19. lokakuuta 2008

Jumankauta juu nääs päivää!

5.lokakuuta mentiin porukalla Tampereelle näyttelyyn, kuinkas muuten. Matka combolla Mervi, Jani, Tiina ja mä cum kissat sujui perinteisen kivasti. Tosin sen verran tiukille meni aikataulu (mitäs ryystettiin kahvia Orituvalla pitkän kaavan kautta), että loppukilometrit sai ajaa nilkka suorana. El.tarkastusjono oli sen verran pitkä, että pulssi saatiin mukavasti tasattua siinä seisoskellessa. Mervi teki perinteiset. Toi kerralla koko perusleirin varusteet. TAAS!

Meillä oli treffit A-P:n, Minna ja Antin kanssa näyttelypaikalla. Antti oli ilmoitettu ekaan arvostelunäyttelyynsä. Turistimatkojan sillä on jo takana useita. Jopa kesäinen Kempele tuli koluttua ja vielä kaksipäiväisenä!

Aika nopsaan päästiin kehän laidalle seuraamaan arvostelua ja kyttäämään lähestyvää omaa vuoroa. Marteinn Tausen oli Antin tuomari.
Odotellessa tehtiin tarpeellisia tuotehankintoja. Antin kerho hankki Jaanan kaupasta purkkieväitä ja designvipan!

Tiinalla oli pentujen katsojia ihan koko päivän. Suklaapojat saivat kivat, omat ihmiset ja muuttivat seuraavana viikonloppuna.

Waah, Antin vuoro. Tabbyvenytys!

Valmiina arvosteluun! Onk viikset hyvin? Näkyyks kuvio?

Kiva tuomarisetä kehui Anttia laajoin sanakäätein. Sanoi haaveilleensa vastaavasta tabbystä parikymmentä vuotta. Vaihdettiin ajatuksia tabbykaipauksesta. Taudeista vaikeimmasta.
Ja siitä, kuinka vaikeaa kissojen vienti Islantiin on!

Kuva: Markus Wikström
Kaiuksen WebGallery


Antti huomasi, että oma emäntä kuvaa! Katso äiti, ilman käsiä!
Kasvattaja ei taaskaan saa pidettyä suutaan kiinni. Doh, ei odoteta mahdottomuuksia!
Antista tuli TP.

Valmai on Jaanan ja oppilaan arvosteleltavana.

Valmistuukohan Valtsu? Saadaanko viedä sieni kotiin?
Arvostelu kestääää...

Jup! Herkkusieni! Onnea Valmai. Janelle terveiset Tanskaan!
Mervin Molli valmistui Grandiksi. Onnea onnea!

Paneelissa! Osaavan assistentin käsissä tulee tulosta.
Antti oli KP nuori!

Kotona sitten pose palkintojen kanssa. Antti häikäistyy omasta erinomaisuudestaan ;)
On tp-kristallia ja vaikka mitä! Tausen antoi Antille vielä sweetheart-palkinnon. Lahjapaketin täynnä kaikke kivaa pikkumiehelle itselleen!

Isojenveljien kanssa on ihana elpyä päivän tohinoista.
Ylhäällä lepää Orifame Invinceabull, OSH n 22, Mauno ja alempana Orifame Ithorian, OSH n 24, Väinö.

Kuvat ovat poikien omien ihmisten, Minna Laitisen ja Ari-Pekka Laakkosen, ikuistamia.


Mukavasta päivästä kiitokset kuuluvat edellämainittujen ihmisten lisäksi seuraaville henkilöille:
Inkeri Salopuro
Annikki Parviainen
Raakel Pasanen

2 kommenttia:

maarit kirjoitti...

Kovasti onnea Antin voitosta!!! On se vain niin upea! Onnea myös herkkusienelle! :D

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Upealle & Komealle Antille sekä herkkusienelle! Toivotteleepi Jade the Grand Old Lady joka on taasen toipilaana...