24. lokakuuta 2008

Pohjoismaiden ensimmäinen TICA näyttely 27-28.9.2008

Tottakai siihen piti lähteä tutustumaan! Alfa Felis toimi Porvoon Kokonhallissa pidetyssä näyttelyssä järjestävänä yhdistyksenä.


Kuva Heikki Siltala.



Kuva Saila Matilainen

Heti aamulla kuuntelimme Vickie Fisherin tervetulopuheen, ohjeet ja kannustuksen, kuinka selvitä näyttelystä 8)


Kuvat: Jan Nyström

Kovin erilainen näyttely olikin, jos verrokina käytti tutmpaa FIFe näyttelyä!
Kaikki kissat arvosteltiin jokaisen tuomarin toimesta, kuudessa eri kehässä. Parhaat kävivät kehissä jopa tuplamäärän. Omistajat saivat viedä kissansa arvosteluhäkiin, kun kissan numero oli "noussut" häkin päälle. Kissa sylissä ei odotettu eikä sitä esitelty itse. Tuomarit käsittelivät kissat. VOI MITEN TAITAVASTI ja kissoja kunnioittaen! Kehäsihteeri hoiti apulaisensa kanssa paperityöt ja piti huolta häkkien puhtaudesta.

Ylemmissä kuvissa posettaa Orifame Cadhla Ceri, OSH b 22, omistaja Saila Matilainen, haltija Tiina Torkko. Eppi pärjäsi oikein kivasti kehissä. Taisteli siskopuoltaan Yrttitarhan Esikkoa, Luunaa, OSH f, vastaan vuorovoitoin. Luuna poseeraa alla.


Parhaan pennun valintaan valmistaudutaan kehässä 4.

Kuvat: Saila Matilainen

Kuva: Jan Nyström

Tässä tuomarilla on käsissään myöskin menestyksekäs DeLaSoul's Diamonds, Luna, SIA h 21.
Luna valmistui CHA:ksi.
Omistaja Heidi Strömberg.

Kuva: Jan Nyström


Heidin toinen kissa, kruununjalokivi Orifame AurinkoKuningas, Amedei, OSH b 22, räjäytti potin. Se on todellinen "suksee"lähes jokaisella tuomarilla. Ruusukkeita tuli satamalla. Tässä kuva häkistä, kun kissat vielä saattoi nähdä ruusukkeiden takaa!

Merjan Uolevi, Orifame Animalmagnetism, kisasi samoissa kehissä kuin Amedei. Heidi ja Merja pääsivät seuraamaan tilannetta yhdessä. Samaten kuin Tiina ja Saila pentuarvostelua. Minä harhailin kuin eksynyt sielu Valmain kanssa 8) Osuin kuin osuinkin oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan. Tosin Merjan ja Tiinan muistutuksia tarvittiin.
Yritin nähdä kasvattien kehiä mahdollisimman paljon ja siksi sitten olin omistani myhöhässä!

Kuva: Saila Matilainen

Kuva: Jan Nyström


MutsiValmai. Kuvassa kaksi tanskalaista. Tuomari ja tuomaroitava.



Onko tämä exotic shorthair? kysyy Thomas. Kaikki itämaiset olivat vahingossa kirjautuneet exoticeiksi. Näille pseudoexoille naurettiin pitkin päivää.
Juntusen Eve oli tutustumassa näyttelyyn myös. Vilkas kehäliikehdintä haittasi pulinatuokioita, mutta ei me tuppisuiksi jääty ei.
Eve sai hyvän tuntuman näyttelyyn ja seuraavana päivänä hänen kissansa kilpailivat perheen naisten asiantuntevalla avustuksella.

Heidi pusuttaa Valtsua ja lohduttaa. Kyllä sinun itämaisuuteesi uskotaan.

Valmai ja Uolevi jättivät menestymisen nuoremmilleen. Olivat paikalla edustamassa vanhempaa "kantatabbykantaa". Tyylissä se meni, tosin ruusukeisiin ei hukuttu.
Ihalijoille tiedoksi, että Uolevin näyttelykuvat julkaistaan myöhemmin.


Kaikki Valmain edelliset kuvat: Saila Matilainen

Amedein ylpeä emo, Thurah Valmai Vanessa, OSH os 22, Valmai lupasi kertoa poikansa menestyksestä isiMakelle, Macriano D'Oltremare, OSH b 24.

Kuva: Jan Nyström

Toivoin, että saisin Valmaista vihreäsilmäkuvan. Virve ja Saila olivat paikalla kameroineen. Valmairouva vaan pyöritti päätään. Lopulta huikkasimme Janin apuun. Ja kas! Katse saatiin kameraan ja väri talteen! Kiitos myös katseenkohdennusavustajille!

Amedei valmistui lauantaina, saaden tittelin GCA. (TICA tittelit anotaan rekisteröitymisen jälkeen.) Se sai tanskalaistuomarilta palkinnoksi studiovalokuvauksen! Sama tuomari palkitsi sen "Koko päivän upein kissa" erikoispalkinnon.
Amedei oli myös Best of Best kastraatti. Se kilpaili upeaa coonia ja norjalaista metsäkissaa vastaan.


Arvostelussa TICA Thai/vanhan ajan siamilainen.

TICA Thai arvostelu jatkuu kehässä 5.
Lisätietoa tästä mielenkiintoisesta rodusta löydät suomalaisen kasvattajan sivuilta
http://www.toivoniemi.fi/pienpeto/

Kuvat Saila Matilainen

Niin mielenkiintoinen näyttelytyyppi oli, että päätin tutustua asiaan enemmänkin. Näyttelyssä oli huisin kivaa. Ihmiset olivat todella mukavia. Uusia tuttuja tuli kahmalokaupalla. Alfasta sain erinomaista apua ja palvelua, esittäessäni toinen toistaan enemmän pihalla olevia kysymyksiä.
Minusta tuntuu, että alan jo oppia! Loistavaa saada uusia järjestöjä Suomeen.
Vaihtoehdot tuovat kilpailua ja kilpailu parantaa palvelua.

4 kommenttia:

Willicon kirjoitti...

Heippa!

Vihdoinkin ihanat Amedei-kuvat ja upea tuo teidän menestyksenne tosiaan! :) Itse en ole vieläkään Kookoksen pisteitä laskenut, irtoaako niillä kirjainyhdistelmiä nimen eteen vai ei? Selvinnee aikanaan, ticalaisia meistäkin silti tulee (kasvatit tosin rekisteröidään Fifeen, mutta tokihan Tica-näyttelyissä näyttelevien pitää tittelinsä lunastaa - tulipa pitkä juttu tästä...)

Niin siis Amppua sitkeästi täällä fanitan ja kaunis on Heidin Lunakin, ihana! <3 Mukavaa oli tavata Team Orifamea ja ihania kissojanne, vauvoja ja vanhempia. Ensi vuonna uusiksi sitten!

- Mirka - kirjoitti...

Kasvattaja on täysin pihalla kasvattinsa uudesta kirjainyhdistelmästä nimen edessä mutta HURJAN ylpeä!

Kiitos Orifame blogille Lunan kuvan julkaisusta, fiksu kasvattaja täällä päässä keräsi kuvat talteen saman tien kun ne tiensä nettiin löysi ;)

Onnea myös orifameille hurjan hienosti menneestä TICA-showsta, seuraavassapa olen minäkin jo mukana!!

Jane M. & Jade kirjoitti...

Vaude paljon onnea menestyksestä! jotain todella hienoa se on vaikkei me Jaden kanssa paljoa ymmäretäkään niistä mutta aina ne kirjaimet nimen edessä ovat hieno juttu.... Niitähän Jadekin on aikanaan kerännyt ihan kiitettävästi.... Messariin muuten paranee jalka ja sinne siis veteraaneihin tiemme viepi....
ps: Jane is in love....

Virve kirjoitti...

Nyt minäkin olen saanut loput TICA kuvat laitettua kansioon. ;) Kesti jonkun aikaa kun kiirusta on pidellyt.

Onnittelut vielä tätäkin kautta hienosta menestyksestä!

Meidän blogissa olisi muuten palkinto teille. ;)