26. joulukuuta 2010

Orifame-kotipesän joulusta

Kun on lahjoja, niin on lahjoja, toteaa Iik Sininen.
Lahjakkaat lapsemme viettivät kovin lahjakasta joulua.
Kuusi pysyi pystyssä. Kinkkua maistettiin. Kynttilöitä ei poltettu.

Ilkamoiden lahjametsällä.
Lahjapapereilla sai leikkiä ihan luvan kanssa. Narutouhuja ei suotu.
Maija-mummon lanttulaatikko oli namia. Shrekin joulu oli ihan paras ohjelma.


Meiltä löytyy tonttuja, paljon paljon tonttuja.
Koiramäen suklaakarkkien paperit rapisivat kivasti. Ampun, Satun ja Elinan tulo oli illan kohokohta.


Olen ollut NÄIN kiltti, väittää Itseteossa. Ehkä muutkin saavat jotain.

Hei kuuraparrat! Tarjolla ihan ilmainen parranajo.


Naf naf. Sen kiharsin. Touhua oli monenlaista. Pahvilaatikkoleikkiä. Matoilua tunnelissa. Härkintää Mirja-mummon käsityökorissa. Unetusta lämpöritilöillä. Puuhaa kerrakseen.

Hienon paketin laitoin, kertoo Irtokarkki. Myös lattialle pudonneesta kahviliinasta tuli pikku hanpailla tosi nätti "joulutähti".

EmoHouska korjaa kattausta. Kaitaliina vaati uutta taittelua.

Piparia.

Myskille päiväkahviseuraa! Hurr ja pari volttia päälle.

On helisty ja helskytty, vilisty ja kilskitty. Pienet raketit laskeutuivat Tapsa-papan syliin fleeceihin kuuntelemaan Noita Nokinenän Jouluhyppyä. Surra purra murraa. Taekapussi hurraa.
Oli meillä joulu ikimuistoinen.

4 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Ihana joulu ja ihanat kuvat!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania kissoja ja kuvia! <3 Vieläkö ihana Irtokarkki -tyttönen on vapaana?

Orifame Senja kirjoitti...

Kyllä Irtis on vapaana :) Odottelee sitä oikeaa kotia!

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä hurmaava ihanainen :) Kissakuumetta... ;)