16. huhtikuuta 2010

Pikkugägättimien vauhdin- ja nälänhurmaa.


Jassoo. Sitä voi sitten aloittaa nopeusrajoitusten asettamisen. HETI kun joku ihmislajin edustaja astuu pentuhuoneeseen ja päästää äänen, Gullan Gallis ja veljensä Gantona Gaskessa sinkoavat itsensä kesken unienkin liikkelle ja heräävät vasta matkalla tahi törmättyään kohteeseen. Veljet Gulman Gundi ja Gunnian Guggo tulevat vanavedessä. Eivät nekään hitaasti, mutta silti häviävät kiitureille.
Pyyhkiessäni Ököpölyjä palkintokaapista koko Gägätinperhe, emoa myöten, avustivat minua. Järjestivät itsensä istumaan pokaaleiden väleihin. Leikkivät jotain mitä lie pujotteluleikkiäkin.

Vaivuin hetkeksi nostalgisiin tunnelmiin. Käteeni osui ensimmäisen kissani GIC:ksi valmistuneen Mellun (IP&GIC Valiorin Melian, ORI b) kasvattajiltaan saama pokaali.

MinkkiEmo otti tilaisuudesta tikapuun, ja hyppäsi olaltani kaapin päälle kiljahdellen Up where we belong!! Palasin sutjakkaasti arkeen ja tähän hetkeen. Pennut yrittivät seurata emoaan, mutta reisimiskyky on vielä melko rajoittunutta. Gantona Gaskessa kiipesi punapyökkiäni pitkin polveen asti. Ylemmäs ei haukkarit kaveria tuoneet, vaikka kuinka pani korvia luimuun ja huuteli kväk kväk suoritukseen itseään kannustaen.


Nälkäkin on kova! Kiinteän syömisen opettelu sujuu varsin vauhdikkaasti, njam au mam-ruokasuussahuutojen säestämänä. Välillä pikku kitaan menee kasvattajan sormeakin (lasten kuullen EI muka kirota). Silloin tällöin jonkun kieli osuu vahingossa lautasenreunaan ja siitä jatketaan hetki oikein kohdennetuilla lipaisuilla. Välillä taas nuollaan pienestä muovilusikasta tarjoiltua evästä. Nenut näyttää minne sattuu. Ruokaan kävellään ja kaatuillaan. Nostan lautasen turvaan puusohvan kannelle ja pudotan sen sieltä ihan itse. Lattialle kaatuneessa ruoassa on gägättimien kiva kirmata tassuja joka suuntaan ravistellen. Emo paheksuu toimintaa moittivasti määkien.


Tästä muksusetistä ounastelen varttuvan erityisen aktiivisia (yllättävä huomio, eikö totta!) ja tehokkaita kissoja. Eivät todellakaan sovi ainoiksi kissoiksi. Tulevilta kodeilta toivon aktiivisuutta ja jopa harrastuneisuutta. Eipä olisi hassumpi homma vallan koulutella tai agiliteillä näiden kaa.

Emonsa Mink on todella touihuisa, kuten suurin osa sisaruksistaankin. Isä Myski on toiminnanmies sekin, tosin ehkä hieman maltillisemmassa mielessä. Tällä hetkellä iskää työllistävät tosin vain isiajatukset. Siinähän sitä on, yhdelle miehelle!

(Kerrankin Minkistä kuva, jossa silmien vihreäväri näyttää oikealta eikä muunnu oudon oranssiksi!)

Perheemme kokee tämän vauhtiset kissat omimmikseen. Eki on usein kysynyt, josko voitaisiin pitää Minkki meillä Toki voitais joo, mutta Minkki kun on Riikan kissa :D
Riikalle ja Ebballe terveisiä täältä kotihautomosta!

5 kommenttia:

luolaleijona kirjoitti...

Iiiih! Siellä kasvaa Aitoja Itämaisia <3 !

Riikka Pajunen kirjoitti...

Sulla, Senja, on kyllä tekstin tuottamisen lahja. What a talent!
Minkistä en luovu! ;-) Sano se Ekille.

Elina V. kirjoitti...

Ihanaa että maailmaan kasvaa lisää vauhtitassuja! kissojen agimaailma kaipaakin lisää pikakiitäjiä ;)

Orifame Senja kirjoitti...

Heidi sanois että täällä kasvaa Aitoja Orifameja :D Syövät punasipulia, rucolaa, sitrushedelmiä, räksiä oksalla ja kyykäärmeitä jos vaan kiinni saavat. Onko tämä nyt sitä näissäkin roduissa tunnettua PICA-ongelmaa? :)))
Veikkaan kuitenkin, että kasvattaja periyttää ympäristötekijänä tätä jätemylly-tyyppistä syömistään kasvateilleen.
En tosin allekirjoita syöneeni käärmeitä saati räksiä. Lintupaisti ehkä vielä maistuisi, vaan oksa voisi juuttua kurkkuunn.

Bailabaila kirjoitti...

No onhan sinne tungettu vähän näitä meikäläisenkin mirrejä jotka ihan tvssä on myöntäneet syövänsä kumiankkaa ja appelsiinejä