29. joulukuuta 2008

Satu goes to Australia ja Hello Kitty

Joulut on pidetty. Rauhallista ei ollut, eikä pitänytkään olla! Ruokaa riitti. Lahjoja saatiin (: koko konkkaronkka!
Tytöt olivat ostaneet isälleen Sievin vaelluskengät. Huipputarpeellinen lahja. Pennut rakastuivat Sievin kenkälaatikkoon.
Didgeridoo eli Väinö Armas kunnostautui erityisesti kioskinpitohomissa. Jatkoi siis sukunsa perinteitä. Sen täti, isotäti ja sukulaismies Sylvi olivat nimenneet joulun hittituotteeksi laatikon, jonka päällä oli lukenut”Pietikäisen ralli & rahti” ja ”saa avata vain ammattimies”-laatikossa.

Suklaaorava Väinö Armas intoilee kioskissaan!

Minä sain tytöiltä ihanat Hello Kitty aamutossut katu-uskottavalla kissakuosilla. Väinö Armas ja armas emonsa Elsa tutustuivat niihin huolella.

Tulisko tästä hyvä rakettiauto, mallaa innokas VA pärrätessään aattohuumassa tossujen ja lahjapaereiden seassa.

Satun pitkään odotettu matka treenileirille Australiaan potkaistiin käyntiin sunnuntaina 28.11 klo 10.45. Tunnelmaa luotiin ja heippoja jätettiin JKLn matkakeskuksessa, josta matkan ensimmäinen ja lyhin etappi JKL-HKI käynnistyi. Kirjoitan tätä maanantai iltana ja Satun kone laskeutuu Sidneyn kentälle noin puolen tunnin kuluttua. Siitä vielä tunti, pari bussilla lopulliseen kohteeseen... asunnolle, jossa uimarit asustavat seuraavan kuukauden. Taakse on jäänyt kilometri jos toinenkin! Siitä seuraavat kilometrit menevätkin altaalla uiden (:

Kyllä lähtee! Mukana uusi, joulupapereista vapautettu matkalaukku. Toivottavasti leiri menee huipusti ja tavoitteet saavutetaan kaikkien matkalle lähtijöiden osalta. Kotiin huippukunnossa valmiina SM-kisoihin!

4 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Onnea Satulle! Töivöttää Öönäkin ja Änsäkin ja heidän kotiväki

Riikka kirjoitti...

Veikka, Toni ja Minkki heilauttavat karvaisia tassujaan onnen ja siunauksen toivotuksiksi Satulle!

Riikka kanssa ;-).

Heli kirjoitti...

Äijälän Otukset lakeijoineen toivottavat Sadulle menestyksekästä reissua Australiaan. Tuliaisina voisi tuoda meille oman kengurun tai pari, koalakin kävisi. :D

Anonyymi kirjoitti...

Attractivе component οf content.
I just stumblеԁ upon your weblog and in acсession capital to claіm that Ӏ acquіrе in fact enjoуed account
youг blog ρoѕts. Any ωay I will be subscribing in your feeԁѕ or even I fulfillment you get aԁmission to perѕiѕtеntly quiсkly.
My blog ... mini notebooks