Simo, CH Arhantin Simsed, SIA e 21, oppi nauttimaan valjaissa ulkoilusta. Se osasi hitsata kahvipannun pissalla keittimeen kiinni ja livahtaa vinttiin piiloutumaan pahvilaatikoihin talvivaatteiden sekaan. Saarnoistaan se sai liikanimen pastori. Raitanaamasiamilta kyllä juttua riittää, messuksi asti. Sen yöllisille konserteille ei olisi P. Domingokaan pärjännyt.
Simon tärkeimmät lauselmat olivat Gäy Gäy tai Gäng Gäng. Joskus myös perusteellinen Gnääää. Ja öiset ei-mitkään-tenoriaariat vaan kunnon rectumroaarit. Nykyisin ääniala ja puheet ovat asettuneet sunnutaisaarnojen tasolla. Yhä siltä kysytään Gäykö Simo? Vastaus on
useimmiten Gäy, pisimmillään Gäy Gä.
Simon innoittamana uudelleensanoitin Irwinin tunnetuksi tekemän biisin.
Kollin elämää, ei sen enempää
Pissi silmiä kirveltää
Kollin elämää, ei sen enempää
Joka paikka meillä kellertää....
Kuvassa Simonukkemme poseeraa Pihtiputaalla. Taustalla vasemmalla on siskoni Charlotte ImpiviivaKylmikki, Mikko ja Karoliina.
Nukkien selkien takana avautui Kolima koko komeudessaan.
Simo ja Aune nauttivat kevätauringon lämmöstä. Mummolan mankelin vieressä, missäs muualla kuin Pihtiputaan Ilosjoella.
Vanhaa kissaa parempaa ja viisaampaa ystävää ei ole. Simon juhlapäivänä otan kantaa kestävien kotien puolesta. Siitä, että kasvattajat/kodit nauttisivat kissoistaan läpi niiden kokoelämän. . Ei vain kiivaimman lisääntymisiän ajan, silloin kun kissat tekevät siitos- ja näyttelyuraa. Paras aika alkaa vasta tämän hektisen, hormoonihuuruisen jakson jälkeen.
Kuinka moni jakaa kissansa kanssa sen seesteisen konsulttiajan, rauhallisen, joskus myös raihnaisen vanhuuden? Kuka uskaltaa kulkea ystävänsä rinnalla koko matkan? Jos sitä ei tee, miten voi puhua rodusta asinatuntijan elkein?
Arvostakaa kissojanne, tarjotkaa niille koko elämä!
Nämä kauniit ja muistorikkaat kuvat on ottanut isäni Tapio Virtanen.
